Laumani on kasvanut

Heippa kaikki Rectus- kasvatit.

Minä olen Masa (Rectus Magnetic) ja vähän yli kolme vuotta jo.
Asustelen perheeni kanssa Porissa. Rakastan ulkoilua, mökkeilyä ja metsässä kulkemista. Meillä kun ei metsästystä harrasteta, olen keskittänyt metsästysviettini ruuan metsästämiseen. Kuulun sarjaan ”ahneet mäyräkoirat” ja olen kaikkiruokainen.

Kulunut vuosi on muuttanut elämääni paljon. Olen aikuistunut ja minusta on kuulemma tullut oikein herrasmies.

Keväällä tytär sai skootterin, innostuin siitä todella kovasti päästessäni kyytiin. Nopeasti minulle kuitenkin valkeni, että kyseinen kapistus vie Annia kovasti paljon pois kotoa. Välillä meillä on koko kerho ”Mopo- Misuja” ja ”Pärinä- Poikia”. Silloin poppikone on kovalla. Olen hiukan kateellinen tuolle pärisevälle kulkupelille. Annilla kun ei enää ole niin paljon aikaa leikkiä kanssani.

Onneksi mamma tykkää metsälenkeistä ja sienestämisestä, niin ihan kaikki kiva ei ole vähentynyt.

Kesällä alkoi perhe puhua vauvasta???? Niiden äänensävykin muuttui..sellaiseksi leperteleväksi.
No, minä kuuntelin kallistellen päätäni ja ihmettelin.
Reilu viikko sitten alkoi ilmassa olla outoa ”värinää”. Torstaina kävimme mamman ja Annin kanssa lempikaupassani (eläinkaupassa). Minulle ostettiin valjaat ja lisäksi pienet vaaleanpunaiset valjaat taluttimen kera. Huh. Ihmettelin mistä oikein on kysymys.

Perjantaina 4.9 ilmassa oli niin outoa oloa, että varmistin huomion saamiseni ja kävin ottamassa keittiön pöydältä pari lakritsipatukkaa, sekä tein pari muuta pientä kivaa jippoa. Oikein mäyrismäisiä juttuja. Opin nimittäin jo pentuna, miten siirtää tuoli kauemmaksi, jotta saan hypättyä sitä kautta pöydälle.... Tosin, nyt "aikuisena" en ole tehnyt sitä enään.. kuinka nyt tulikin mieleeni "kerrata pentuajan juttua"?

Illalla selitys hieman oudolle fiilikselleni selvisi. Meille tuli kasvatti-Mammani ja toi tullessaan sellaisen minikokoisen mäyräkoiran oikean "vauhtinakin". Kävin nuuhkaisemassa ja tuoksu oli vähän outo..hmmm. Yritin leikittää, pikkuinen vain vinkaisi ja heittäytyi selälleen. Outo tyyppi, ei leiki. Pikkukoiraa kaikki kutsuivat Elsaksi (Rectus El Sol).

Elsa olisi kyllä kovasti tullut ruokakupilleni, annoin ärähdysmerkin: pysy pois! Sitkeä tapaus ja yritti uudelleen. No, päädyin ratkaisuun olla syömättä. Mamma vähän huolestui.

Lauantaina kävimme jo Mamman, Annin ja Elsan kanssa sienimetsällä. Koko ajomatkan pieni itki, aikani kuunneltuani liityin myötätunnosta kuoroon. Hyvin neiti siellä metsässä kulki. Anni kantoi välillä, jotta Elsa sai levättyä.

Koska minulla on sellainen heijastinliivi, Mamma teki Elsallekin samanlaisen. Näymme metsässä ja pimeällä. Meidän molempien liiveissä lukee nimemme heijastimella. Pikkutärrä ei kyllä liivistä piitannut. Koitti kovasti päästä siitä eroon.. No, kyllä hän siihen aikanaan tottuu, kuten minäkin. Kun laitetaan liivi päälle, se tarkoittaa metsään menoa tai pimeään aikaan lenkkiä. Siis liivi = kivaa.

Hiffasin kuitenkin nopeasti mistä on kysymys ja että Elsa jää meille. Maanantaina sain kerjättyä Mammalta aamiaisella paistettua kanamunaa palan (suurta herkkuani) => Paloittelin herkun lattialle Elsalle, vinkiksi: tätä kannattaa maistaa.

Aika on mennyt kuin siivillä. Vasta on viikko yhteistä aikaa takana, olen oppinut leikkimään Elsan kanssa. Meillä on tosi kivaa yhdessä. Sienimetsälläkin olemme olleet jo useamman kerran ja mökilläkin yöpyneet. Ruokailummekin sujuvat hyvin, kumpikin syö omista kupeistaan. On myös mukavaa, että Elsa on oppinut suhtautumaan autoiluun yhtä lunkisti, kuin minäkin.

Elsa on kovasti kasvanut viikossa ja juoksee rappusiakin kuin vanha tekijä.

Hännänheilautuksin Team Aurinkomagneetti