Team Aurinkomagneetin mamman mietteitä

Kuvat syyskuun alulta

Miten olemme voineet elää ennen ilman kahta koiraa?

Aika on mennyt kuin siivillä ja Elsa on kotiutunut perheeseemme paremmin kuin hyvin.
Masa ja Elsa toimivat yhdessä hienosti.

Tämä kuva viime viikolta

Mikäli Masa kyllästyy Elsan kanssa touhuamiseen, hän kiipeää eteisen boksin tai penkin päälle nukkumaan. Elsa ei sinne vielä pääse ja menee nätisti nukkumaan boksiin tai omaan petiinsä.

Ennen Elsaa, Masa tuli aina aamukahvilla istuessani syliini aamuhalaukselle. Tämä on jäänyt, mutta nykyisin Masa tulee syliini ”sopivalla hetkellä” silloin kun Elsa ei ole ihan lähettyvillä . Masalla oli myös tapana tuupata puruluu sohvan alle katsoessamme telkkaria. Tämä oli keino, jolla hän sai meihin liikettä, sillä meidän piti kaivaa se sieltä pois.

Kesähelteillä lenkkeily ei onnistunut, sillä se ei ole silloin minun juttuni. Aamuisin ilma oli vielä sopivan viileää mutta keskipäivällä liian kuuma. Tosin herran unirytmi noudattelee tyttäremme rytmiä, joten loma-aikaan aamutkin venyvät. Kesällä yhtenä aamuna herätin Masan. Yleensä hän on intoa täynnä nähdessä minut lenkkivermeissä, mutta tällä kertaa, kun laitoin alakerrassa lenkkareita jalkaani, Masa hävisi. Hän oli kömpinyt takaisin Annin sänkyyn. Mieheni kantoi Masan sängystä autooni (palvelu pelaa). Päästyämme metsän reunalle, josta pururata alkaa, viimeisetkin unenrippeet katosivat Masan silmistä. Herra siis heräsiJ.

Hieman historiamme havinaa, koiramaista sellaista.
Ennen tyttäremme syntymää, hankimme kultaisen noutajan Valtterin (Lariettan Armani).

Valtteri ja Anni olivat erottamattomat, kunnes koiran aika tuli täyteen. Vanhuuden vaivana tuli sydämen vajaatoiminta. Lääkkeillä hän sai hieman lisäaikaa. Valtteri oli 13 ihanaa vuotta kanssamme. Kun minä ja Anni saatoimme Valtterin viimeiselle matkalle, kiitimme yhteisestä ajastamme ja juotuisista lenkkikilometreistämme. Valtteri nukahti rauhallisesti pää käsivarsilleni. Annille Valtteri oli ollut olemassa koko hänen siihen astisen elämänsä ajan. Sairauden ilmettyä, aloimme asiasta puhua, valmistautua luopumiseen.

Valtterin aikana vielä juoksin. Nykyisin kävelen ja mielelläni sauvojen kera.
Sauvakävely onnistuu pyörätielläkin, kun laitan juoksuvyöhön fleksin kiinni. Hiffasin asian vasta äskettäin, sillä Masa tarvitsee enempi liikuntaa kuin mitä Elsaa voi liikuttaa ja minä kaipasin sauvakävelylle. Se kun on Elsan tultua jäänyt hiukan sivuun.

Valtteri aloitti tradition, käydä iltaisin piipahtamassa naapurissamme. Ensin hän haukkui, tullakseen huomatuksi. Haukun kuultuani, komensin kotiin. Fiksu koira kun oli, muutti strategiaansa ja siirtyi tömistelemään terassia. Ellei naapurin rouva kuullut töminää, herra 47 (Valtteri sai naapureilta lempinimen), nosti tassut heidän ikkunalaudalleen. Tämän äänen naapurin rouva kuuli ja herra pääsi iltakylään, joka tarkoitti pientä herkkua.
Valtterin siirryttyä koirien taivaaseen, perheeseemme tuli mäyräkoira Watti-Wictor eli Wili.

Wilin aika oli lyhyt. Hän menehtyi traagisen onnettomuuden seurauksena. Wili jäi kotipihassamme autoni alle. Kannoin Wilin sisään, kipushokissa hän puri minua. Irrotin varovasti leuat. Laskettuani hänet lattialle, hän hetken kuluttua nousi ylös, tuli luokseni ja nuoli naamaani, katsoen syvälle suoraan silmiini.
Saimme Wilin eläinlääkäriin heti, ell suoritti leikkauksen, mutta vaurioita ei pystynyt paikkaamaan. Suru ja tuska olivat suuret. Tästä johtuen pidän mielelläni koirillamme heijastinliivejä, jotta erottuvat. Wilillä oli tapana jäädä auton renkaan taakse odottamaan, mitä ilmeisimmin varmistamaan mukaan pääsy autoilemaan.

Masan myötä tassujen tepsutus ja hännän heilutus palasivat elämäämme ja Elsa oli minun haaveeni täyttymys (nuorena aikuisena elämässäni oli mäyräkoiraneiti Jokahaun Fifi, jonka myötä olen menettänyt sydämeni mäyriksille, koiramaailman filosofeille).

Wili jatkoi Valtterin aloittamaan iltarituaalia, naapurissa käymisen merkeissä kuten on tehnyt Masakin. Ensin alkuun Masa ”pujahti” niin, ettei Elsa päässyt mukaan… Mutta kerran kun otti neidin ”föliin”, oppi meni perille kerrasta.
Olemme onnekkaita, kun meillä on ihanat ja koirarakkaat naapurit.

Masa teki pentuna todella paljon kiukkukiusaa meille, yksin jäädessään. Tämän osion jätän väliin, etten pelästytä mahdollisia tulevia mäykkyihmisiä. Tosin, en ole kuullut pennusta, jonka kanssa ”kommelluksitta” olisi selvitty. Elsan kanssa olemme päässeet vähemmällä, Masan antaman hyvän esimerkin ja seuran avulla.

Elsa muuten ”imuroi” ruokansa valoakin nopeammin ja syöksyy Masan ruokakipolle salamana, ellen häntä estä. Näin tapahtuessa, Masa siirtyy kohteliaasti sivuun, antaen Elsan syödä ruokansa. Masa on oppinut syömään Elsan myötä ruokansa hitaasti nauttien (ennen meni makupalatkin kertanielaisulla), vai johtuisiko rauhallinen syöminen laihiksesta?

Masa on siis nyt dietteellä eli hän saa vähän ruokaa, joka jaetaan yhtä moneen annokseen, mitä Elsakin päivässä saa, tosin laihtumista ei ole vielä tapahtunut. Paino on yhä 11,6kg. Keväällä saimme onneksi kevennettyä, kun silloin lähtöpaino herralla oli 12,2 kg. Liikunnasta huolimatta paino kipusi herkuttelun ansiosta niin Masalla kuin minullakin. Hävitimme molemmat painoa vielä aika samassa suhteessakin.

Keväällä ostin (nuuka kun olen) suursäkin laihisruokaa (edullisempi kilohinta). Masa parkkeerasi eteiseen ja mulkoili minua, kuten vain mäyris osaa. Syy oli se, että pipanasäkki oli erilainen. Kahden mulkoilupaastopäivän jälkeen nälkä voitti ja pipanat upposivat. Hetki meni hyvin, kunnes herra keksi ratkaisun: allergia. Näin hän sai vanhat pipanansa takaisin.

Eilen ostimme Royal Caninin ”kavennusnappuloita”. Viisastuneena, pieni pussi ensin ja vasta kun näemme miten käy, on taloudellisemman säkin vuoro.
Tiedoksi sisarukset:
Paikallisessa Mustissa ja Mirrissä on Royal Caninin Pentukutsu- kampanja, johon Elsa liittyi.
Saimme ruoalle säilytyslaatikon ja pipanat -20%. Mikäli sisaruksissa on ko. ruoan syöjiä, kannattaa kysyä alan kaupasta kampanjaa.

Masan nykyinen dieetti alkoi yllätystreffien johdosta. Saimme kaksi vierasta jokin aikaa sitten, jotka tulivat kauniin mäyrisneidon kera. Neito ja Masa tulivat heti hyvin juttuun kes kenään. Heillä siis synkkasi ja nykynuorisoa lainaten: ”halusivat olla toistensa kaa”. Masa katsastettiin ”sillä silmällä” neidon omistajan ja kasvattajan toimesta. Tutkinnan tuloksena Masa sopivaksi sulhasehdokkaaksi hyväksyttiin. Tosin, vielä kilo pois painosta ja lupasin viedä näyttelyyn + silmäpeilaus. Ehdimme jo nauttia ajatuksesta että tulevasta pentueesta mahdollisesti yksi saisi kodin Annin mummulasta. Mummun mäyräkoira, vanharouva Leena, nukkui pois pari vuotta sitten.
Masan ollessa pentu, hän yritti ottaa Leenan leluja. Vanha rouva luki pennulle lakiansa ja Masa jätti lelut rauhaan. Leenan peti ja osa leluista on yhä mummun luona. Vieläkin ovat Leenan ohjeet Masan muistissa, eikä hän pitele leluja saati petiä. Samoin toimii Elsa. Masan ymmärrän tässä asiassa, mutta Elsaa en.
KOMEE? (kuva -08)

Käytettyäni Masa silmäpeilauksessa, jouduin soittamaan ikävät uutiset niin mäyrisneidon omistajalle kuin kasvattaja Niinallekin: Masan toisesta silmästä löytyi kaihi. Harvinaista kuulemma on noin nuorella mäyräkoiralla. Harmittaa toki kovasti, mutta Masa pärjännee asian kanssa. Menemme jonkun ajan kuluttua uusintaan, jotta kuulemme onko muutosta tapahtunut/ tarvitaanko mahdollisesti jotain toimenpiteitä.

Viikonloppuna mökkeilimme. Kun koitti kotiinlähdön aika, Masa hyppäsi tapansa mukaan vauhdilla autoon. Elsa taas istahti mökin oven taakse ja meille tuli hyvin selväksi, että hänelle mökillä olo on number 1 (lue: ei valjaita, talutinta vaan vapaata oloa tutkia ja tonkia luonnossa). Joten ei ihme, että Elsa kiipesi mökkikassiin mukaanlähtevien peittojen päälle, lähtiessämme kotoa.

Terveisin Team Aurinkomagneetin onnellinen mamma perheineen