Kun Saara kävi rokotuksessa reilu viikko sitten, ei se tainnut arvata mitä tuleman piti. Torstaisen eläinlääkäriretken jälkeen huilasimme yön yli, mutta perjantaina pakkasimme koiran sekä tavarat junaan ja suuntasimme Etelä-Karjalaan. Siellä meitä odotti innokas rapsuttajajoukko ja uusi karvainen tuttavuus: äitini cairnterrieri Taavi.

Vaikkei Taaville ole ehtinyt kertyä ikää puoltatoista vuotta enempää, meni se ihan hämilleen, kun kotiin saapui pieni ja vikkelä natiainen. Saara hyppi ja loikki ja huitoi tassuillaan uutta ystäväänsä, joka toljotti yli-innokasta pentua silmät selällään. Pian Saara hermostui Taavin hämmennykseen ja kokeili, alkaisiko kaveri leikkimään, jos sille haukkuisi vähän - siinä sivussa neiti kokeili myös kaverin korvissa ja hännässä roikkumista, mutta uudet kokeilut hämmensivät Taavia entisestään.



Perjantai-ilta oli villiä menoa ympäri asuntoa ja sama tahti jatkui lauantaina. Ulkona oli jännittävää, koska kaupungista poiketen ulos pääsi vapaana! Pihalle rakennettu iso aitaus tuli tutkittua tarkasti läpi - välillä tutkimuksia johti Saara, välillä Taavi ja hetkittäin ne etenivät vierekkäin kaikessa rauhassa.

Lauantain vauhdikkuus kävi ilmeisesti molempien koirien kunnolle, koska sunnuntaina lounasaikaan pöydän alla odotti tällainen näky. Kaksi tuhisijaa nukkuivat kylki kyljessä eikä edellispäivän vauhdista ollut tietoakaan. Väsymys loi lohtua myös meidän ihmisten mieliin, sillä pian olisi tarkoitus lomailla kotosalla viikon verran. Silloin kaivataan myös näitä nukkumahetkiä.


Kotona Tampereella Saarasta on paljastumassa varsinainen hienohelma. Kylmyys ei ole (ainakaan vielä) ollut este ulkoilulle, mutta auta armias, jos yöllä (tai päivällä) on satanut. Neiti vinkuu ja vikisee koko pienen ulkopiipahduksen ajan. Vähän väliä juostaan julman ulostuojan luokse ja pyritään syliin, koska tassut on märät. Sisällä sitten voikin kietoutua tyynyihin ja peittoihin, jos paha ja märkä ulkomaailma olisi sillä aikaa vaihtunut syksyisen aurinkoiseksi puistoksi.


Lauantaisin Saara on päässyn erään tamperelaisen eläinklinikan järjestämään pentupiiriin. Tänä lauantaina seuralaiseksi oli tarjolla pienen pieni vinttikoira, jonka mielestä tungetteleva ja välillä haukkuva Saara oli todella pelottava. Onneksi pienokainen uskalsi välillä panna hanttiinkin, ettei meidän neito kuvittele olevansa koko maailman kingi. Lähipuistossa metsätöitä tehden kun sellaiset luulot voivat kasaantua pienen ja vielä niin tietämättömän pennun päähän.