Kasvukatsaus Tampereelta

Toissa viikolla vietettiin syyslomaa. Jälleen pakkasimme kimpsut ja koiran matkaan ja puksuttelimme junalla kohti Etelä-Karjalan vihreää luontoa. Saara tutustui viikon ajan uudenlaiseen elämään ja kokemuksia tuli hevosista ja marsuista aina tanskandoggeihin asti. Varsinaisen kokemus- ja elämysloman ainoa miinuspuoli oli se, että vauhdikkaiden leikkipäivien jälkeen neiti muisti vasta keskellä yötä (noin 2 tai 4 aikaan), että täytyyhän sitä pienen koiran kakatakin välillä. Ulkoiltua tuli lähes joka yö, mutta onneksi Saara ymmärsi käydä uudelleen nukkumaan pikaisen ulkopyrähdyksen jälkeen.


Parhaana rytmin sekoittajana toimi äitini cairnterrieri Taavi. Saara härnäsi tapansa mukaan kaveria koko ajan ja välillä Taavi näytti olevan ihan ihmeissään, että miksei tuo ahdisteleva natiainen ymmärrä lopettaa. Ratkaisuksi muodostui joko pieni ärähdys tai hyppy sohvalle, Saaran ulottumattomiin. Touhukaksikon päiviin mahtui myös paljon kivoja hetkiä, jolloin ulkona tutkailtiin kaikenlaista jännää tai juostiin päättömästi ympäri tarhaa.

Loman aikana Saaran (mäyräkoiramainen) ahneus paljastui hämmästyttävän selvästi. Koska Taavi ei ole koskaan ollut tarkka ruoan perään, pyrki Saara varastamaan Taavilta kaiken mahdollisen ruuan. Taavin ja kissojen ruokakupeista oli kiva käydä nappaamassa raksu tai pari ja kaverin puruluu oli PAKKO saada vaikka itsellä olisi suussa ihan samanlainen yksilö. Myös Taavin aamiaissämpylä oli kovaa huutoa: yhtenä aamuna Saara söi palan omasta sämpylästään, vei oman sämpylänsä Taavin luo ja otti Taavilta tämän kokonaisen sämpylän. Ahne mikä ahne. =)


Loman loputtua palasimme takaisin kaupunkiin ja Saara löysi oman rytminsä todella nopeasti. Yöt menevät sikeässä unessa ja päivisin neiti osaa leikkiä, nukkua ja syödä "aikataulujensa" mukaan. Sisäsiisteydessä on menty askel eteenpäin, papereiden käyttö on hieman vähentynyt ja neiti osaa jo vihjailla, milloin täytyisi päästä ulos. Syömisen ja juomisen päätteeksi tosin on käytävä tirauttamassa tippa ja toinenkin paperille: tapa, joka toivottavasti unohtuu ajan myötä.


Kuluneella viikolla Saara oivalsi, kuinka kerrostalon sisäportaita kuljetaan ylös ja alas. Aivan pentuna emme antaneet neidin kulkea portaita, ettei mitään vahinkoja sattuisi. Kun ikää tuli lisää, voitti Saaran uteliaisuus ja se alkoi nousta talon betonisen ulkoportaat ylös itse, päästäkseen muka nopeammin sisälle. Tällä viikolla neidin päässä tapahtui ilmeisesti joku naksahdus oma-aloitteisuuteen ja itsenäisyyteen päin, sillä nyt sujuvat jo (betoniaportaita) liukkaammat sisäportaatkin. Neiti suuntaa jo hissistä hirveällä innolla portaita pitkin kohti ulko-ovea ja sisään tultaessa vauhtia on saman verran, että ehtii ensimmäisenä ylös. On varsin hauska seurata, kuinka innoissaan Saara on uudesta taidostaan.