Hyvää Uutta Vuotta!

Tervehdys Tammisaaresta!
Tässä Mima tärisee rappusilla -12 asteen pakkasessa tänä aamuna. Mima viihtyy parhaiten sohvassa tai peiton alla talvella.
Toukokuussa 7v. täyttävä Mimurainen on yhtä pieni mäyris kuin tullessaan. Uuden vuoden Mima ottaa vastaan sohvassa rauhallisesti, raketit ei häiritse. Ainoa kiusankappale elämässä on perheen toinen koira Sire joka välillä piinaa Mimaa.

Team Aurinkomagneetti tervehtii

Kiitos kaikille joulutoivotuksista ja terveisistä.

Kuvanne ovat syötävän suloisia ja voin vain kuvitella miten ihkua on kylpeä....ehkä jonain päivänä pihasaunaamme ilmestyy kylpyamme. Teksteistä on selvinnyt että Rectuslaisilla on onnepäivät eivätkä taida íhan aina tietää olevansa koiria... kuten ei Elsa ja Masakaan :)

Elsa on kova plikka saunomaan. Masa ei niinkään saunasta välitä.

Kuvia syksyn viimeisiltä kauniilta päiviltä.

Syksyn sadekelit eivät Elsan ulkoiluintoa jarruttaneet, Masan kylläkin. Hra on sen verran arvonsa tunteva, ettei kurakeleistä välitä. Lenkille lähdettyämme Masan intokin nosti päätään ja nauteimme ulkoilusta keleistä huolimatta.

Ensilumen saapuessa ilo koirilla oli korkealla. Molemmat nauttivat lumesta. Muutamina kovina pakkaspäivinä piipahdimme vai pihalla, tassut kun tahtoivat jäätyä.

Elsa on tällä hetkellä 5,5 kiloinen neito, jolla turkki on kuin karhulla. Karvaa nimittäin riittää. Taitaa pikkuneiti ryhtyä miss pörröksi. Hännästäkin näyttää tulevan karvapeitteen takia oikein muhkea. Korvien päällä on vielä suloiset vauvakarvapörröt, joihin en harjalla tms koske.. jotta sailyisivät mahdollisimman pitkään.

Vaaleanpunaiset pentuvaljaat kävivät pieneksi, joten typy sai "isojen koirien" valjaat ja tietysti punaiset.

Masan dieetti on joulusta huolimatta sujunut hyvin. Poitsu painaa sylipunnituksella 11.1 kg. Eli -1.1 kg on hävinnyt korkeimmasta painosta. Meillä on ensi kesänä kunnon rantaleijona, oikea bech boy. Painonpudotus on hieman ohentanut Masan karvapeitettä .

Lumessa juoksukin sujuu Masalta lennokkaasti kilojen karisemisen myötä.

Hankijuoksu on liikuntana tosi tehokasta niin koirille kuin mammallekkin.

Elsan lennokas luminäyte. Pikkutärrä pomppii
hangessa kuin delfiini meressä konsanaan.

Minä jouluähkyisenä "lyllerrän" perässä. Lähimetsässämme on ihania polkuja, joita on mukava kulkea. Koirat saavat juosta vapaana. Iltaisinkin on nähnyt puikkelehtia puiden lomassa. Pururataosuus on valaistu, mutta kyllä metsäpolku on aina ykkönen.

Onnistuin tumpsahtamaan nenulleni ylittäessämme pientä lumentäyteistyä ojaa. Oli koirat ihmeissään kun punersin ähisten ylös. Keräämäni joulukilot tuntuvat heti.

Siispä, siirryn karppiruokavaliooni takaisin heti vuoden vaihteen jälkeen.


Lenkin jälkeen on mukava nukahtaa eteisin penkinpäällispatjalle, patterin viereen ja tietysti päällekkäin. Toinen lempipaikka on rappuset. Siitä kun on hyvä tarkkailla: kukaan ei poistu tai tule näkemättä.

Elsan hampaiden vaihtuminen on käynyt huomaamattomasti. Neiti on keskittynyt puremaan puruleluja, joten "turnausmenetyksiä" ei juuri ole. Mitä nyt hän hiukan on tuunannut lisää iskän jo Masan tuunausaloitettuja Reinoja. Pukilla oli syy tuoda uudet aamutoffelit iskälle.

Masa ilmeisesti on kouluttanut puremisen

suhteen pikkuista sen verran hyvin, ettei naskaleita ole kokeiltu kovasti.

Sisäsiisteyttä yhä harjoitellaan. Masa oli ekana jouluna 2kk Elsaa vanhempi ja merkkaili olohuoneen verhot pariin kertaan...siis meillä pestiin verhoja Masan pentuaikana aattonakin.

Oppi poika viimein, joten oppii Elsakin aikanaan. Etuna Elsalla on se, ettei hänen pisut ole hajultaa likimainkaan samaa luokkaa kuin Masan.

Kotimme on siis likimain matoton vielä. Ruoka-ja olohuoneisiin olemme koirilta pääsyn estäneet, samoin kun koirien jäädessä keskenään, portitamme rappuset esteeksi yläkertaan menolle. Masa nimittäin pentuaikana kävi kiukkupisumassa yläkerran oleskelutilan sohvan jokuseen kertaan yksin jäädessään... no, saimmehan syyn hankkia uuden sohvan. Pesullakkaan ei testosteronitykin tehotuksua saanut pois. Nykyisin Masa on kaikin puolin oikea gentlemanni, joten hänen osaltaan ovat pentuajan harmit ovat taaksejäänyttä elämää.

Pikkukirppu kyllä osaa myös tehdä mielenosoituspisut tarvittaessa. Esim. Annin päiväpeitto on pyörähdellyt pesukoneessa jokusen kerran. Jostain syystä Tärrä lirauttaa peitolle heti, jos pääsee Annin huoneeseen ja sänkyyn. Neidolla on siis pääsykielto huoneeseen. Tosin, tänä aamulla aamiaisen ja aamu-ulkoilun jälkeen kömpi salaa Annin viereen ja nukkui oikin nätisti siellä.

Aamulla kun Elsa herää, hän käy aina katsomassa eteisin boxissa, josko Masa olisi siellä. Noutaa mitä ilmeisemmin aamiaiselle:)

Rakkailla koirilla on monta nimeä, niin meidänkin makkaroilla. Tarrapampula on niistä yksi, sillä Elsa kulkee perässäni kuin magneetti ja nukkuu jalkojeni päällä (siis hän on hieman itsenäistynyt...ekat viikot kun nukkui hiuksissani).

Olimme ma-ti mökillä, joten Masa nukkui tyynylläni ja Elsa jaloissani...mietin siinä että mites, jos näitä olisi vielä useampi ...(haaveilen kolmannesta, siinä vaiheessa kun tytär lentää pesästä..).

Siis vaikka Koff lähti Porista, meille jäi mäyris ja pentu.

Tälläisiä vuoden viimeisiä terveisiä ja hyvät Uuden Vuoden toivotukset Teille kaikille.

Toivotteleepi Team Aurinkomagneetti perheineen.

Hyvää joulua!

Jade eli Rectus Bistro Queen toivottaa

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

kaikille Rectus-kasvateille sekä tietenkin Niinalle, Funnylle ja Stellalle!

Erityisterveiset Bistro-pentueen sisaruksille

Jerille, Jirolle, Pepille, Reetalle ja Siirille!

"Onko se kääpiö?"

Tervehdys pitkästä aikaa täältä Helsingin Kalliosta, ei ole tahtonut ehtiä päivittämään Rellan kuulumisia.. Yleinen reaktio ihmisillä Rellan kohdatessa on tuo, että luulevat sitä kääpiömäyräkoiraksi. Ja kevyissä mitoissa Rella yhä on, tänään kotivaa'alla saatiin kasaan 4.4 kg.

Lumesta Rella nauttii lähes sekapäisesti;-) ja Linnanmäen kallioilla lumi pöllyää. Pakkasista huolimatta R. tekee lähipuistoissa pitkiä lenkkejä ja yhä pääsääntöisesti vapaana pelmuten, kunhan nuo kodin ja puistojen välissä olevat autotiet ylitetty.




Koirakavereita jo huima määrä kun täällä koiria valtavasti, ja suosikitkin valikoituneet - naapurikorttelin kääpiömäyräkoira Santerin selvästi rakkain.



Sisäsiisteydessä on vielä oppimista, vaikka tässä menty eteenpäin, ja isommat hädät malttaa pidätellä kunnes pääsee ulos, mutta ei osaa vielä pyytää. Kynsien leikkuukin alkanut sujua juustopalojen höystämänä, alkuärhentelyjen jälkeen kynnet saatu napsittua suht mallikkaasti. Kulmahampaita Rellallakin kaksin kappalein nyt, odotellaan nyt vielä hetki niiden suhteen..


Kulmahampaiden kanssa saakin olla varovainen lapsikavereiden kanssa - Rella käynyt kuluneella viikolla 3 lapsiperheessä kyläilemässä, ja yllättävän hyvin sekin sujunut, joskin vahtimista vaatii, varsinkin kun pienimmät kummilapset tekevät kaikkensa villiinnytääkseen 'hauvavauvaa':-)


Liikennevälineilläkin liikkuminen sujuu, joskin metrossa piti eilen menomatkalla pahaa ääntä;-) Vaunun ihmiset kurkottelivat kaulaansa, että missä täällä rääkätään jotain eläinpoloista? Takaisintulomatkaan mennessä Rella oli ilmeisesti tuumannut, että kaipa tämä kaikkein levottomimmankin oloinen vimpain ihan ok on? - Vaikkei tuossa kuvassa ihan vakuuttuneelta vielä näytä..


Sen sijaan vakuuttavasti Rella yrittää siepata toisilta koirilta niiden kepit, lelut tms. pois, isojen koirien kanssa sentään varoo. Kuvassa Rella kohta 15-v. Alman kanssa, ilmeestä voinee päätellä, kuka vei keneltä makuupaikan...

Koiramaiset terveiset täältä Helsingin Fallpakasta!

Rannikolle on pyryttänyt lunta oikein urakalla ja lähimetsän puiden oksat ovat kauttaaltaan useamman sentin lumikuorrutuksen peittämiä. Maassakin lunta on paikka paikoin jopa 20 cm, kun taas latukoneella ajetuilla lenkkipoluilla sitä on vain muutaman sentin. Voisi kuvitella, että huimissa korkeuksissa (maha 13 cm päässä maasta) päivänsä viettävä mäyräkoira haluaisi kulkea vähälumisella uralla, mutta ei: Hertta lahmaa ja kierii ja pomppii mennä lenkillä juuri sieltä missä kinos on paksuin. Sitten korvat ja kuono ovat täynnä lumihilettä tai -paakkuja. Tarpeetonta varmaankin sanoa, että neiti nauttii suuresti lumesta?

Hertan kanssa olemme tehneet jo melko reipastahtisia lenkkejä. Emäntä kun päätti, että nyt lähtee läskiä sopivasti ennen joulua ja 1200kcal ruokavaliolla ja 7km päivittäisellä iltalenkillä on menty eteenpäin. Hertta on ollut ilmeisen hyvillään. Naapurin mummo huomauttikin meidän kolmikkomme (minä, mies ja koira) nähdessämme, että koira on parhaiten varustettu lenkkiin, sillä kun oli fleecevuorinen, kosteutta hylkivä, heijastinnauhoilla koristettu, karvareunuksinen manttelinsa, kun ihmiset kipittelivät vastaan trikoissa ja kesälenkkareissa.

Pakkasessa höyrytyn lenkin jälkeen kelpaa lämmin vaahtokylpy tassuammeessa. Ylimääräisiä tassuja ammeeseen on viime aikoina ollut tyrkyllä. Hertta tulee nimittäin vikisemään pääsyä muun laumansa luokse ja saadessaan tahtonsa läpi, makaa ihmiskasan päällä kuin paraskin hienostokoira. Tosin vaahdon käyttö kylvyssä on täytynyt jättää pois, jos aikoo heltyä päästämään koiran seurakseen; kylpyvaahto maistuisi Hertalle epäterveellisen paljon...

Hertta on tottunut makaamaan päivätorkkujeni aikaan ihan naamani vieressä ja lipittelemään välillä nenääni. Silmäni leikattiin laseroinnilla keskiviikkona ja joudun käyttämään suojalaseja nukkuessa vielä viikon sekä suojelemaan silmiä kaikilta iskuilta tavallistakin tarkemmin kuukauden, ettei leikkausarpi repeä. Koira on siis kylmästi hätistetty pois kiehnäämästä kasvojeni läheltä. Keskiviikko iltana se vikisi sängyn jalkopäässä ja koetti heittäytyä selälleen, antaa nilkalleni tassua ja muutenkin kaikin tavoin nöyristellä päästäkseen takaisin suosiooni. Se ilmeisesti kuvitteli tehneensä jonkin kaardinaalimunauksen, kun se ajettiin jatkuvasti pois emännän välittömästä läheisyydestä. Lopulta ininän, anomisen ja silmäsäryn yhdistelmään kyllästyneenä siirsin koiran olohuoneeseen ja lääkärin määräämät diapamit ja buranat nassuun. Vieläkin koira pysähtyy välillä ihmettelemään pää kallellaan, miksei leikkiessä saisi tulla höntsäämään yhtä iholle kuin normaalisti.

Armottomana (tai armoitettuna) jouluihmisenä olen hankkinut meille joulukuusen jo joulukuun ensimmäisenä päivänä. Kun kissat ovat keskittyneet kynimään kuusen alimpia oksia kaljuiksi ja varastamaan palloja omiin leikkeihinsä, Hertta on ottanut omaksi asiakseen lipittää kuusen jalasta vettä ja jättää kuusiparan välillä täysin ilman juotavaa. Myös isoissa vadeissa olevat sisal- ja pahvikoristepallot ovat olleet työpäivien aikana välillä ylitsepääsemätön houkutus ja niitä on löytynyt auki nakerrettuina tai silputtuina olohuoneen matolta.

Kaiken kaikkiaan Hertan kanssa on kuitenkin selvitty melko vähillä materiaalisilla vahingoilla. Neiti on jyrsinyt alle vuodessa historiaan vain:

pienen kumiankan (löysi ilmeisesti kylpyammeen alta),

useat naisten (käytetyt) alushousut (naminam sitten vaan!),

muutaman joulupallon,

yhden MyLittlePonyn,

olohuoneen huopapohjaisen maton

(minä kun oletin, että sille olisi oksennettu tai pissattu, mutta sitten se syötiinkin)

muutaman oman pehmolelunsa (vanut revitty ympäri asuntoa, onneksi ei nielty),

mieheltä yhden villasukan ja villatumpun (mitäs lojuivat lattialla!).

Hertta on päässyt kokemaan myös näyttelykehien ihmeellistä maailmaa Niinan kanssa.

Uuden Vuoden jälkeen luvassa on maakuntamatkailua muun muassa islanninhevostilalle, jolla ihmeteltävänä on issikoiden lisäksi myös useampia villakoiria ja kissoja. Koirakavereita on tullut nähtyä harvakseltaan, mutta säännöllisesti myöskin kotipuolessa. Lapinkoira Pyry, joka on jo aikamoinen jörrikkä on käynyt tervehtimässä Herttaa ja lähistön koirapuistossa on ollut ilahduttavan paljon hyvin käyttäytyviä, pienempää koiraa huomioon ottavasti leikkiviä, melko samanikäisiä koiria kuin Hertta.

Tuoksuvaa joulua ja sähäkkää uutta vuotta kaikille!

Saara on suorastaan seota onnesta, kun ulkona saa painella nenä lumihangessa. Harmi vaan, ettei kaupungissa ole mahdollisuutta juoksuttaa pikkukoiraa vapaana. Onneksi torstaina alkaa joululoma ja suuntaamme kohti kotiseutua ja innokasta Taavi-kaveria. Maalla, tarhassa on hyvä telmiä toverin kanssa!



Me odottelemme jännityksellä, koska yläkulmahampaat päättävät tippua pois. Uudet tulokkaat kasvavat jo vieressä ja arpapeliä käydään joka päivä, viedäkö eläinlääkärille vai ei viedä. Nyt olen päättänyt, että mikäli vielä torstainakaan ei ole suurta heilumista havaittavissa, soitan eläinlääkärille ja toivon aikaa perjantaille. Toivottavasti kuitenkin tippuisivat itse niin ei tarvitsisi lääkärissä käydä.



Mahdollisia kevätpuolen näyttelyitä ajatellen harjoittelimme yksi ilta pöydällä seisomista meidän olohuoneen sohvapöydän ja auton maton avustuksella. Hetkittäin meni jopa melko hyvin, mutta harjoitusta tarvitsemme vielä paljon, että moinen onnistuisi myös muiden koirien läsnäollessa.



Tammikuussa vien pikkuneidin pentukurssille. Kuutena lauantaina opettelemme elämän perussääntöjä. Saa nähdä, millainen oppija neiti on. Tassua se osaa antaa jo nätisti, mutta siitä ei ole kauheasti iloa tuolla ulkona kulkiessa :)

Saara ja omistajat toivottavat hyvää joulua kaikille!

Santtu on terhakka risun kerääjä

Santtu on kasvanut kovaa vauhtia, painoa herralla on 7,7 kg ja on todella reipas ja terhakka
lenkkeilijä.
Pissimiset sisätiloihin on vähentyneet ja osaa jo kivasti osoittaa milloin ulos pitäisi päästä.
Ruoka maistuu ja kaikki muukin mitä mm lenkkipolulla sattuu eteen tulemaan.
Vähän on vielä tuota pennulle ominaista puremista joka tosin on leikkisää mutta siitä on
pian päästävä eroon.

Joka ulkoilun päätteeksi Santtu löytää aina jotain mukana kuljetettavaa ja mitä isompi keppi sen parempi.Santulla on ihan mahtavan iloinen ja sosiaalinen luonne.Uusia koira tuttavuuksia solmittiin tänään oikein urakalla hämmästystä aiheuttaa Santun koko ikään nähden ... olemmeko kasvattamassa 'monsteria' :D?
Joulun odotusta kaikille ja hyvää itsenäisyyspäivää.

Saara kasvaa niin hurjasti, että kohina kuuluu. Viikko sitten painoa oli noin 5,5 kiloa. Nyt varmaankin jo hieman enemmän. Kävelylenkit pitenevät hiljalleen ja Pyynikin lenkkipolut lähenevät.



Tänään käytiin Pyynikin rinteillä hetkellistä auringonpaistetta ihmettelemässä. Matkan varrella näkö- ja kuulokenttään osui kaksi metallonpaljastimien kanssa kulkenutta miestä. Saaran mielestä ne olivat jotain aivan käsittämättömän ihmeellistä. Rinteen päältä oli helppo seurata ja ihmetellä, mitä miehet oikein touhusivat.



Kouluhommissa pikkuneidistä on ollut sekä iloa että harmia. Hirvittävän kova halu päästä syliin ja näppäimistölle kävelemään ovat aiheuttaneet monta huvittavaa tilannetta. Seminaaritutkielma ja tuntisuunnitelmat ovat valmistuneet oikein näppärästi yhteisvoimin.

Pieni suuri tyttö..

Rella tosiaan osoittautui rokotuskäynnillä viikko sitten vasta 3.2 kiloiseksi, mutta hento olemus ei tahtia hidasta.. Vaikka Helsingin itäisessä kantakaupungissa ollaan, niin Rella saanut ulkoilla suurimman osan aikaa vapaana viereisissä puistoissa. Rella rakastaa Linnanmäen kallioilla loikkimista, ja city-kanien jahtia:-)

Muutama viikko sitten kasvattaja Niina tuli ruskean siskon ja Funnyn kanssa Rellaa tervehtämään.
Kylmästä ilmasta huolimatta siskokset jaksoivat pelmuta, myös Funny osallistui ajoittain pikkuneitien touhuiluun..


Täällä on valtava määrä koiria ja joka kerta ulkoillessa Rella tapaa koirakavereitaan. Onpa Rella aloittanut treffit pitkäkarvaisen kääpiömäyräkoira Santerin kanssa;-) joka on vuoden ikäinen naapurikorttelin poika - R ja S nauttivat kokoisestaan kaverista!

Pienestä koostaan huolimatta Rellassa omapäisyyttä ja terävyyttä. Eläinlääkäri kehui sitä, kuinka kontaktia ottava R. on, ja totesi R:n olevan 'hauska, suorastaan vitsikäs!'.

Ja touhukashan R. on! Jos ei saa huomiota ja leikkiseuraa, niin R. on keksinyt mennä sohvan/sängyn alle räkyttämään (muulloin ei hauku juuri lainkaan) - takuuvarma kikka saada emännän huomio! (eikä emännän mielestä vitsikästä lainkaan..) Sinä aamuna kun R. oivalsi tämän, se räkytti emännän koko suihkukäynnin ajan sohvan alla, ja emäntä uumoili naapurien olevan vähemmän mielissään.. Onneksi moinen oli kertaluontoista, tapa saatiin karsittua heti alkuunsa. Kuvissa Rella touhuaa emännän kummilasten kanssa, joista hauskaa vähän villiinnyttää pientä pentua..

R. oli tänään ensimmäistä kertaa pentukurssilla, ja selvästi nautti siellä puuhaamisesta, vaikka räntäsateinen matkanteko vähän vikisyttikin. Nyt neiti simahtanut tyystin, eikä malttanut ruokaansakaan syödä. Todettakoon, että R.:lla mainio ruokahalu, mutta kestoltaan ehkä 5 sekuntia;-) Sitten pitää taas vähän touhuta ja leikkiä, ja sitten vasta jatketaan syömistä. R. saattaa syödä kuppinsa 3-4 erässä, vain pari kertaa olen nähnyt kupin tyhjentyvän kerralla..

Santtu on sen verran vauhdikas kaveri, että oli vaikea saada herra pysymään aloillaan ettei kuvassa näkyisi pelkästään lepattavat korvat tai vilahdus hännästä.Oikeastaan tämä kuva antaakin Santusta hyvin rauhallisen ja tyynen vaikutelman ;D

Strategiset luvut: 16 viikkoa ja 6,4 kg

Tervehdys kaikenkarvaiset ystävät!

siitä onkin muutama viikko kun viimeksi päivitin Santun sivuja ja muutamassa viikossa Santtu onkin kasvanut melko komeaksi pojaksi.
Eläinlääkärin vastaanotolla todettiin että komea, iloinen, positiivinen ja sosiaalinen luonne.Vaaka
näytti 6,4 kg ja vastaanotolla muut koiran omistajat hämmästelivät Santun kokoa ja näköä kun
koira näytää ihan 6 kk ikäiseltä mutta onkin vasta 4 kk.
Santtu on leikkinyt ja ulkoillut reippaasti syys sateista huolimatta ja sisällä ollessaan sitten keksinyt kaikenlaisia koiruuksia ja mielen virkistystä mm. vessan korista on näppärä hakea muutama täysi vessapaperirulla ja repiä sydämensä kyllyydestä kaikki ihana valkoinen pehmeä paperi ympäri kämppää ja nautinto on sitä parempi kun toimitus on tehty muun perheen ollessa esim töissä.
Meidän pihapiirissä on paljon karvajalkoja ja Santtu onkin tutustunut mm. Riisiin ja Ryyniin (kaksi kääpiömäykky poikaa naapurista) tosin Riisi ja Ryyni suhtautuvat Santtuun hieman pelonsekaisin tuntein sillä Santtu on jo kokoluokaltaan suurempi kuin nämä veljekset.
Suvussa on myös vanha neiti, Iines (9 vuotias karkeakarvainen kääpiö mäyräkoira) ja Santtu on ollut tutustumassa Iinekseen muutaman kerran ja vasta tänään Iines haki oma alotteisesti Santun leikkiin ja sitten mentiin! Molemmat koirat juoksi ympyrää ja puutarhan Rhodot ja muut puskat sai kyytiä.
Pihalla Santun mieleen on myös vasta haravoitu iso ja kahiseva lehtikasa.Santun mielestä on suunnaton nautinto hypätä lehtikasaan ja kieriä siinä mielinmäärin (Ihanaa)
tosin haravasta ei koskaan tule Santun kaveria ;)

Mukavia syyspäivä

t.Santtu ja sen perhe

Kasvukatsaus Tampereelta

Toissa viikolla vietettiin syyslomaa. Jälleen pakkasimme kimpsut ja koiran matkaan ja puksuttelimme junalla kohti Etelä-Karjalan vihreää luontoa. Saara tutustui viikon ajan uudenlaiseen elämään ja kokemuksia tuli hevosista ja marsuista aina tanskandoggeihin asti. Varsinaisen kokemus- ja elämysloman ainoa miinuspuoli oli se, että vauhdikkaiden leikkipäivien jälkeen neiti muisti vasta keskellä yötä (noin 2 tai 4 aikaan), että täytyyhän sitä pienen koiran kakatakin välillä. Ulkoiltua tuli lähes joka yö, mutta onneksi Saara ymmärsi käydä uudelleen nukkumaan pikaisen ulkopyrähdyksen jälkeen.


Parhaana rytmin sekoittajana toimi äitini cairnterrieri Taavi. Saara härnäsi tapansa mukaan kaveria koko ajan ja välillä Taavi näytti olevan ihan ihmeissään, että miksei tuo ahdisteleva natiainen ymmärrä lopettaa. Ratkaisuksi muodostui joko pieni ärähdys tai hyppy sohvalle, Saaran ulottumattomiin. Touhukaksikon päiviin mahtui myös paljon kivoja hetkiä, jolloin ulkona tutkailtiin kaikenlaista jännää tai juostiin päättömästi ympäri tarhaa.

Loman aikana Saaran (mäyräkoiramainen) ahneus paljastui hämmästyttävän selvästi. Koska Taavi ei ole koskaan ollut tarkka ruoan perään, pyrki Saara varastamaan Taavilta kaiken mahdollisen ruuan. Taavin ja kissojen ruokakupeista oli kiva käydä nappaamassa raksu tai pari ja kaverin puruluu oli PAKKO saada vaikka itsellä olisi suussa ihan samanlainen yksilö. Myös Taavin aamiaissämpylä oli kovaa huutoa: yhtenä aamuna Saara söi palan omasta sämpylästään, vei oman sämpylänsä Taavin luo ja otti Taavilta tämän kokonaisen sämpylän. Ahne mikä ahne. =)


Loman loputtua palasimme takaisin kaupunkiin ja Saara löysi oman rytminsä todella nopeasti. Yöt menevät sikeässä unessa ja päivisin neiti osaa leikkiä, nukkua ja syödä "aikataulujensa" mukaan. Sisäsiisteydessä on menty askel eteenpäin, papereiden käyttö on hieman vähentynyt ja neiti osaa jo vihjailla, milloin täytyisi päästä ulos. Syömisen ja juomisen päätteeksi tosin on käytävä tirauttamassa tippa ja toinenkin paperille: tapa, joka toivottavasti unohtuu ajan myötä.


Kuluneella viikolla Saara oivalsi, kuinka kerrostalon sisäportaita kuljetaan ylös ja alas. Aivan pentuna emme antaneet neidin kulkea portaita, ettei mitään vahinkoja sattuisi. Kun ikää tuli lisää, voitti Saaran uteliaisuus ja se alkoi nousta talon betonisen ulkoportaat ylös itse, päästäkseen muka nopeammin sisälle. Tällä viikolla neidin päässä tapahtui ilmeisesti joku naksahdus oma-aloitteisuuteen ja itsenäisyyteen päin, sillä nyt sujuvat jo (betoniaportaita) liukkaammat sisäportaatkin. Neiti suuntaa jo hissistä hirveällä innolla portaita pitkin kohti ulko-ovea ja sisään tultaessa vauhtia on saman verran, että ehtii ensimmäisenä ylös. On varsin hauska seurata, kuinka innoissaan Saara on uudesta taidostaan.

Team Aurinkomagneetin mamman mietteitä

Kuvat syyskuun alulta

Miten olemme voineet elää ennen ilman kahta koiraa?

Aika on mennyt kuin siivillä ja Elsa on kotiutunut perheeseemme paremmin kuin hyvin.
Masa ja Elsa toimivat yhdessä hienosti.

Tämä kuva viime viikolta

Mikäli Masa kyllästyy Elsan kanssa touhuamiseen, hän kiipeää eteisen boksin tai penkin päälle nukkumaan. Elsa ei sinne vielä pääse ja menee nätisti nukkumaan boksiin tai omaan petiinsä.

Ennen Elsaa, Masa tuli aina aamukahvilla istuessani syliini aamuhalaukselle. Tämä on jäänyt, mutta nykyisin Masa tulee syliini ”sopivalla hetkellä” silloin kun Elsa ei ole ihan lähettyvillä . Masalla oli myös tapana tuupata puruluu sohvan alle katsoessamme telkkaria. Tämä oli keino, jolla hän sai meihin liikettä, sillä meidän piti kaivaa se sieltä pois.

Kesähelteillä lenkkeily ei onnistunut, sillä se ei ole silloin minun juttuni. Aamuisin ilma oli vielä sopivan viileää mutta keskipäivällä liian kuuma. Tosin herran unirytmi noudattelee tyttäremme rytmiä, joten loma-aikaan aamutkin venyvät. Kesällä yhtenä aamuna herätin Masan. Yleensä hän on intoa täynnä nähdessä minut lenkkivermeissä, mutta tällä kertaa, kun laitoin alakerrassa lenkkareita jalkaani, Masa hävisi. Hän oli kömpinyt takaisin Annin sänkyyn. Mieheni kantoi Masan sängystä autooni (palvelu pelaa). Päästyämme metsän reunalle, josta pururata alkaa, viimeisetkin unenrippeet katosivat Masan silmistä. Herra siis heräsiJ.

Hieman historiamme havinaa, koiramaista sellaista.
Ennen tyttäremme syntymää, hankimme kultaisen noutajan Valtterin (Lariettan Armani).

Valtteri ja Anni olivat erottamattomat, kunnes koiran aika tuli täyteen. Vanhuuden vaivana tuli sydämen vajaatoiminta. Lääkkeillä hän sai hieman lisäaikaa. Valtteri oli 13 ihanaa vuotta kanssamme. Kun minä ja Anni saatoimme Valtterin viimeiselle matkalle, kiitimme yhteisestä ajastamme ja juotuisista lenkkikilometreistämme. Valtteri nukahti rauhallisesti pää käsivarsilleni. Annille Valtteri oli ollut olemassa koko hänen siihen astisen elämänsä ajan. Sairauden ilmettyä, aloimme asiasta puhua, valmistautua luopumiseen.

Valtterin aikana vielä juoksin. Nykyisin kävelen ja mielelläni sauvojen kera.
Sauvakävely onnistuu pyörätielläkin, kun laitan juoksuvyöhön fleksin kiinni. Hiffasin asian vasta äskettäin, sillä Masa tarvitsee enempi liikuntaa kuin mitä Elsaa voi liikuttaa ja minä kaipasin sauvakävelylle. Se kun on Elsan tultua jäänyt hiukan sivuun.

Valtteri aloitti tradition, käydä iltaisin piipahtamassa naapurissamme. Ensin hän haukkui, tullakseen huomatuksi. Haukun kuultuani, komensin kotiin. Fiksu koira kun oli, muutti strategiaansa ja siirtyi tömistelemään terassia. Ellei naapurin rouva kuullut töminää, herra 47 (Valtteri sai naapureilta lempinimen), nosti tassut heidän ikkunalaudalleen. Tämän äänen naapurin rouva kuuli ja herra pääsi iltakylään, joka tarkoitti pientä herkkua.
Valtterin siirryttyä koirien taivaaseen, perheeseemme tuli mäyräkoira Watti-Wictor eli Wili.

Wilin aika oli lyhyt. Hän menehtyi traagisen onnettomuuden seurauksena. Wili jäi kotipihassamme autoni alle. Kannoin Wilin sisään, kipushokissa hän puri minua. Irrotin varovasti leuat. Laskettuani hänet lattialle, hän hetken kuluttua nousi ylös, tuli luokseni ja nuoli naamaani, katsoen syvälle suoraan silmiini.
Saimme Wilin eläinlääkäriin heti, ell suoritti leikkauksen, mutta vaurioita ei pystynyt paikkaamaan. Suru ja tuska olivat suuret. Tästä johtuen pidän mielelläni koirillamme heijastinliivejä, jotta erottuvat. Wilillä oli tapana jäädä auton renkaan taakse odottamaan, mitä ilmeisimmin varmistamaan mukaan pääsy autoilemaan.

Masan myötä tassujen tepsutus ja hännän heilutus palasivat elämäämme ja Elsa oli minun haaveeni täyttymys (nuorena aikuisena elämässäni oli mäyräkoiraneiti Jokahaun Fifi, jonka myötä olen menettänyt sydämeni mäyriksille, koiramaailman filosofeille).

Wili jatkoi Valtterin aloittamaan iltarituaalia, naapurissa käymisen merkeissä kuten on tehnyt Masakin. Ensin alkuun Masa ”pujahti” niin, ettei Elsa päässyt mukaan… Mutta kerran kun otti neidin ”föliin”, oppi meni perille kerrasta.
Olemme onnekkaita, kun meillä on ihanat ja koirarakkaat naapurit.

Masa teki pentuna todella paljon kiukkukiusaa meille, yksin jäädessään. Tämän osion jätän väliin, etten pelästytä mahdollisia tulevia mäykkyihmisiä. Tosin, en ole kuullut pennusta, jonka kanssa ”kommelluksitta” olisi selvitty. Elsan kanssa olemme päässeet vähemmällä, Masan antaman hyvän esimerkin ja seuran avulla.

Elsa muuten ”imuroi” ruokansa valoakin nopeammin ja syöksyy Masan ruokakipolle salamana, ellen häntä estä. Näin tapahtuessa, Masa siirtyy kohteliaasti sivuun, antaen Elsan syödä ruokansa. Masa on oppinut syömään Elsan myötä ruokansa hitaasti nauttien (ennen meni makupalatkin kertanielaisulla), vai johtuisiko rauhallinen syöminen laihiksesta?

Masa on siis nyt dietteellä eli hän saa vähän ruokaa, joka jaetaan yhtä moneen annokseen, mitä Elsakin päivässä saa, tosin laihtumista ei ole vielä tapahtunut. Paino on yhä 11,6kg. Keväällä saimme onneksi kevennettyä, kun silloin lähtöpaino herralla oli 12,2 kg. Liikunnasta huolimatta paino kipusi herkuttelun ansiosta niin Masalla kuin minullakin. Hävitimme molemmat painoa vielä aika samassa suhteessakin.

Keväällä ostin (nuuka kun olen) suursäkin laihisruokaa (edullisempi kilohinta). Masa parkkeerasi eteiseen ja mulkoili minua, kuten vain mäyris osaa. Syy oli se, että pipanasäkki oli erilainen. Kahden mulkoilupaastopäivän jälkeen nälkä voitti ja pipanat upposivat. Hetki meni hyvin, kunnes herra keksi ratkaisun: allergia. Näin hän sai vanhat pipanansa takaisin.

Eilen ostimme Royal Caninin ”kavennusnappuloita”. Viisastuneena, pieni pussi ensin ja vasta kun näemme miten käy, on taloudellisemman säkin vuoro.
Tiedoksi sisarukset:
Paikallisessa Mustissa ja Mirrissä on Royal Caninin Pentukutsu- kampanja, johon Elsa liittyi.
Saimme ruoalle säilytyslaatikon ja pipanat -20%. Mikäli sisaruksissa on ko. ruoan syöjiä, kannattaa kysyä alan kaupasta kampanjaa.

Masan nykyinen dieetti alkoi yllätystreffien johdosta. Saimme kaksi vierasta jokin aikaa sitten, jotka tulivat kauniin mäyrisneidon kera. Neito ja Masa tulivat heti hyvin juttuun kes kenään. Heillä siis synkkasi ja nykynuorisoa lainaten: ”halusivat olla toistensa kaa”. Masa katsastettiin ”sillä silmällä” neidon omistajan ja kasvattajan toimesta. Tutkinnan tuloksena Masa sopivaksi sulhasehdokkaaksi hyväksyttiin. Tosin, vielä kilo pois painosta ja lupasin viedä näyttelyyn + silmäpeilaus. Ehdimme jo nauttia ajatuksesta että tulevasta pentueesta mahdollisesti yksi saisi kodin Annin mummulasta. Mummun mäyräkoira, vanharouva Leena, nukkui pois pari vuotta sitten.
Masan ollessa pentu, hän yritti ottaa Leenan leluja. Vanha rouva luki pennulle lakiansa ja Masa jätti lelut rauhaan. Leenan peti ja osa leluista on yhä mummun luona. Vieläkin ovat Leenan ohjeet Masan muistissa, eikä hän pitele leluja saati petiä. Samoin toimii Elsa. Masan ymmärrän tässä asiassa, mutta Elsaa en.
KOMEE? (kuva -08)

Käytettyäni Masa silmäpeilauksessa, jouduin soittamaan ikävät uutiset niin mäyrisneidon omistajalle kuin kasvattaja Niinallekin: Masan toisesta silmästä löytyi kaihi. Harvinaista kuulemma on noin nuorella mäyräkoiralla. Harmittaa toki kovasti, mutta Masa pärjännee asian kanssa. Menemme jonkun ajan kuluttua uusintaan, jotta kuulemme onko muutosta tapahtunut/ tarvitaanko mahdollisesti jotain toimenpiteitä.

Viikonloppuna mökkeilimme. Kun koitti kotiinlähdön aika, Masa hyppäsi tapansa mukaan vauhdilla autoon. Elsa taas istahti mökin oven taakse ja meille tuli hyvin selväksi, että hänelle mökillä olo on number 1 (lue: ei valjaita, talutinta vaan vapaata oloa tutkia ja tonkia luonnossa). Joten ei ihme, että Elsa kiipesi mökkikassiin mukaanlähtevien peittojen päälle, lähtiessämme kotoa.

Terveisin Team Aurinkomagneetin onnellinen mamma perheineen

Hertta ja kissamme Peppi eivät eräänä iltana millään osanneet päättää, kumpi poistuisi kopista toisen tieltä.

Siellä ne sitten nököttivät jonkin tovin. Suhteellisen rauhanomaista yhteiselo näiden kahden välillä siis on;

Peppi käy välillä jopa antamassa Hertalle "nenäpusuja", jos Hertta on raukealla tuulella.

Terveisiä täältä Helsingin Fallpakasta!

Hertta (Rectus Heart and Soul) vietti tänään tohinantäyteisen päivän lapinkoiranpennun Pyryn (3kk) kanssa. Hertta ja Pyry ovat tavanneet jo useammankin kerran, kun lähekkäin asuvat.

Pyry on jo nyt Herttaa roimasti isompi, mutta motoriikassa olisi nassikalla vielä petraamista, että pysyisi vauhtimakkaramme perässä. Pyryllä onkin paha tapa Hertan ylivoimaiseen vauhtiin hermostuessaan alkaa alistaa tätä kaikin miehisin keinoin, mutta eiköhän se vähene, kun puntit hieman tasaantuvat.

Koirapuistossa tapasimme kaksi uutta kaveria, joiden kanssa touhusimme siellä hetken. Toinen oli parsonrussellinterrieri, jonka kanssa Hertta sai hyvät kirmailut aikaiseksi, kun taas Pyry touhusi aikamoisen saksanpaimenkoiramötkäleen kanssa. Kaikki neljä puistossa ollutta koiraa olivat alle vuoden ikäisiä, joten meno oli varsin vauhdikasta. Koirat käyttäytyivät kuitenkin kaikki oikein herraskaisesti toisiaan kohtaan eikä tarvinnut pelätä, että pienimmillekään sattuisi mitään.

Hertta, varsin pieni kun on, sai melkein sydänkohtauksen, kun sakemanni tuli häntä heiluen ja vauhdilla haistelemaan uutta tulijaa. Hertta ei ollut hetkeen joutunut niin lähelle yhtä valtavaa kaveria... Neiti huusikin kuin viimeistä päivää korkean ja kauhistuneen

"nyt tuli sitten loppu"-kiljahduksen ja juoksi kunniakierroksen jälkeen jalkoihini turvaan. Leikittyään hetken Pyryn ja pienemmän kaverinsa kanssa Hertta uskaltautui tutkimaan sakemanniakin, mutta pysytteli koko ajan hieman varautuneena mokoman möhkäleen suhteen.

Hertta on saanut koirakontakteja myöskin Niinan kanssa järjestettyjen treffien kautta. Ainakin Funny ja Jekku (R. Estrella Galicia) ovat päässeet touhuamaan Hertan kanssa. Olisi kyllä mukavaa päästä näkemään Herttaa tohottamassa myöskin sisarustensa kanssa, jos saataisiin joskus treffit pystyyn silläkin saralla!

Syksyn sadekelit ja mutavelliksi muuttuneet kinttupolut ja hiekkakakuiksi kenkiin (ja koiraan) paakkuuntuva lenkkipolun pohja ovat saaneet allekirjoittaneen siivousneuroottisen puolen harkitsemaan vakaasti akkukäyttöisen kevytimurin tai ainakin kunnollisen kurarallin hankkimista eteiseen - saa nähdä, mihin päädymme. Joka tapauksessa tämänpäiväisen

pesu-urakan jälkeen olen onnellinen melko-helposti-puhdistettavan-koiran (ei lapinkoiran!) omistaja.

Hertalla on näillä näkymin marraskuun aikana kaksi näyttelykokeilua edessä, mikäli kaikin puolin pysytään terveenä. Hieman jo nyt jännittää, miten siellä menee... Onneksi on asiantuntija viemässä Herttaa näyttelyihin; Itse kun en ole koirien kanssa näyttelyitä kiertänyt, niin Hertta melko herkkävaistoisena olisi aivan räjähdysaltis, jos hermostuneena koettaisin sen kanssa siellä toimia. Ja harjoitellahan näin alussa on tarkoitus!

H- sisarukset tapasivat syyskuussa

Saimme syyskuussa kutsun Vertin (R. Hot Spotted) luokse ulkoilu ja leikkitreffeille H- kasvattien ja heidän omistajiensa kanssa. On jäänyt laittamatta kuvia ja terveisiä tuosta tapaamisesta. Paikalla olivat Vertin ja vanhaHerra- Aleksin lisäksi sisko Hertta (R. Heart and Soul) ja veli Riku (R. Hot Shot). Toinen sisko Caro (R. Hip Hurray) joutui jättämään tapaamisen väliin viime tingassa. Maisa-mamma (R. Mystique) oli myös tapaamassa jälkikasvuaan ja tyypilliseen rauhalliseen tapaansa katseli lähinnä hieman kauhuissaan pentujensa kovaa ääni- ja vauhtitasoa. Lisäksi menossa mukana oli Funny (Hiucan Ihana) ja Stellan pentu R. Estrella Galicia, joka olisi ollut kovalla tahdilla menossa mukana vaikka olikin joukon nuorin ja pienin.

Kuvien ottaminen jäi vähäiseksi kaiken tohinan keskellä. Muutama epätarkka otos kuitenkin alla. Kiitos Ailalle ja kaikille mukana olleille! Oli oikein mukava nähdä kaikkia! :)

H-kasvatit: Vertti, Riku ja Hertta, ikää 6 kuukautta

Vertti, Riku ja Hertta

Riku

H-sisarusten sukulaistyttö, pieni 9viikkoinen R. Estrella Galicia väsähti hyvin nopeasti kotiin päästyään

Kun Saara kävi rokotuksessa reilu viikko sitten, ei se tainnut arvata mitä tuleman piti. Torstaisen eläinlääkäriretken jälkeen huilasimme yön yli, mutta perjantaina pakkasimme koiran sekä tavarat junaan ja suuntasimme Etelä-Karjalaan. Siellä meitä odotti innokas rapsuttajajoukko ja uusi karvainen tuttavuus: äitini cairnterrieri Taavi.

Vaikkei Taaville ole ehtinyt kertyä ikää puoltatoista vuotta enempää, meni se ihan hämilleen, kun kotiin saapui pieni ja vikkelä natiainen. Saara hyppi ja loikki ja huitoi tassuillaan uutta ystäväänsä, joka toljotti yli-innokasta pentua silmät selällään. Pian Saara hermostui Taavin hämmennykseen ja kokeili, alkaisiko kaveri leikkimään, jos sille haukkuisi vähän - siinä sivussa neiti kokeili myös kaverin korvissa ja hännässä roikkumista, mutta uudet kokeilut hämmensivät Taavia entisestään.



Perjantai-ilta oli villiä menoa ympäri asuntoa ja sama tahti jatkui lauantaina. Ulkona oli jännittävää, koska kaupungista poiketen ulos pääsi vapaana! Pihalle rakennettu iso aitaus tuli tutkittua tarkasti läpi - välillä tutkimuksia johti Saara, välillä Taavi ja hetkittäin ne etenivät vierekkäin kaikessa rauhassa.

Lauantain vauhdikkuus kävi ilmeisesti molempien koirien kunnolle, koska sunnuntaina lounasaikaan pöydän alla odotti tällainen näky. Kaksi tuhisijaa nukkuivat kylki kyljessä eikä edellispäivän vauhdista ollut tietoakaan. Väsymys loi lohtua myös meidän ihmisten mieliin, sillä pian olisi tarkoitus lomailla kotosalla viikon verran. Silloin kaivataan myös näitä nukkumahetkiä.


Kotona Tampereella Saarasta on paljastumassa varsinainen hienohelma. Kylmyys ei ole (ainakaan vielä) ollut este ulkoilulle, mutta auta armias, jos yöllä (tai päivällä) on satanut. Neiti vinkuu ja vikisee koko pienen ulkopiipahduksen ajan. Vähän väliä juostaan julman ulostuojan luokse ja pyritään syliin, koska tassut on märät. Sisällä sitten voikin kietoutua tyynyihin ja peittoihin, jos paha ja märkä ulkomaailma olisi sillä aikaa vaihtunut syksyisen aurinkoiseksi puistoksi.


Lauantaisin Saara on päässyn erään tamperelaisen eläinklinikan järjestämään pentupiiriin. Tänä lauantaina seuralaiseksi oli tarjolla pienen pieni vinttikoira, jonka mielestä tungetteleva ja välillä haukkuva Saara oli todella pelottava. Onneksi pienokainen uskalsi välillä panna hanttiinkin, ettei meidän neito kuvittele olevansa koko maailman kingi. Lähipuistossa metsätöitä tehden kun sellaiset luulot voivat kasaantua pienen ja vielä niin tietämättömän pennun päähän.